DSCF9578.jpg
 
 

Ota rennosti.

OLET KOTOSSA.

UUTISIA UUTISIA UUTISIA UUTISIA UUTISIA UUTISIA UUTISIA

ESPOONLAHDEN JA LEPPÄVAARAN LIIKE ON MUUTTANUT MATINKYLÄÄN 24.11.2023 HOTEL MATTSIN NAAPURIIN, OSOITTEESEEN TYNNYRITIE 1, SISÄÄNKÄYNTI HOTELLIN PÄÄOVIEN VIEREISESTÄ OVESTA, MATINKYLÄN UIMAHALLIA VASTAPÄÄTÄ.

WWW.TIMMA.FI/KOTOSALON.

LÄMPIMÄSTI TERVETULOA UPEAAN MATINKYLÄN KOTOON 24.11.2023

Espoon parhaat kampaamot ja holistiset putiikit, jonkalaisia et ole aiemmin kokenut.

Meitä ilahduttaa, että asiakkaamme ovat aidosti oivaltaneet: Kun minä voin hyvin, ihmiset ympärilläni voivat hyvin.

Kotossa ymmärrämme, että ulkonäkömme on myös tapa ilmaista itseämme. 

Tyylillämme osaamme kapinoida, vietellä. Piiloutuakin. Välillä viestimme tutusti ja vaivattomasti, toisinaan kruunumme on rakennettu huutomerkein koristellusta rohkeudesta. Silloin tällöin haluamme istua tuoliin ja olla itseksemme omien ajatustemme kanssa. Toisena päivänä laitamme kaikki kortit pöytään ja tahdomme tulla kuulluksi. 

Tyylistämme on nähtävissä matkamme omaksi itseksemme, kaikkine vaiheineen. Jotkut olivat perillä heti. Toiset muutaman kiemuran kautta, mistä nyt milloinkin sattuu tuulemaan. Ihan aina sen kokonaisuuden tulee kuitenkin kertoa juuri sinusta. Siksi meille on tärkeää tutustua sinuun.

Onneksi sen ei tarvitse olla aina niin totista puuhaa, eikä ulkonäkömme tietenkään ole koko elämämme tärkein asia tai kaiken keskikohta. Kuitenkin siihen pehmeyteen millä ihmiset Kotossa kohtaamme, suhtaudumme suurella vakavuudella. 

Upea olet ollut aina, mutta toisinaan on etuoikeutemme saada muistuttaa sinua siitä.  Tervetuloa Kotoon!

Kotolla on kaksi liikettä, @koto_salon Matinkylässä, Tynnyritie 1, 02230 Espoo sekä ekokampaamo @ekokotoespoo Kivenlahdessa, Maininkitie 6 A, 02320 Espoo.

Meiltä löydät myös:

. Kivet

. Kristallit

. Tarot ja oraakkelikortit

. Suitsukkeet

. Ekologiset palvelut

. Ylelliset hiustuotteet

. Korut

. Kristallisauvat

. Mindfulness kirjat

Ja paljon muuta, tule ihastelemaan paikan päälle.

 

Puhelin

Koto Salon Matinkylä: 0451352332

Eko Koto Espoo: 0505434311


 

osoitteet

Koto Salon Matinkylä:

Tynnyritie 1

02230 Espoo

Eko Koto, Kivenlahti:

Maininkitie 6 A

02320, Espoo




Koto Salon Matinkylän löydät Matinkylän metroaseman vierestä, Hotel Mattsin naapurista. Käynti liikkeeseen tapahtuu Hotellin pääovien viereisestä ovesta.

Eko Koton löydät Kivenlahdesta.




aukioloajat

Koto Salon Matinkylässä:

Ma - Pe 9:00-18:00 (usein myös myöhempään)
La 9:00-18:00
Su sopimuksen mukaan

Ekokampaamo ja kivikauppa EkoKoto Maininkitiellä:

Ma - pe Sopimuksen mukaan

La Sopimuksen mukaan

Su: suljettu

Poikkeukselliset aukioloajat ja aukioloaikojen muutokset näet tarkemmin sosiaalisen median kanavoistamme.

Koto Salon: @koto_salon

Eko Koto: @ekokotoespoo

 
 
Kotossa meille on tärkeää, että sinä koet meillä olon kokonaisvaltaiseksi hemmottelukokemukseksi.

Kotossa meille on tärkeää, että sinä koet meillä olon kokonaisvaltaiseksi hemmottelukokemukseksi.

Eko Koto on myös holistinen putiikki täynnä parantavia kristalleja, suitsukkeita ja laaja valikoima tarot- sekä oraakkelikortteja.

Eko Koto on myös holistinen putiikki täynnä parantavia kristalleja, suitsukkeita ja laaja valikoima tarot- sekä oraakkelikortteja.

Kotossa vallitsee syvä rauha sekä esteettisyys.

Kotossa vallitsee syvä rauha sekä esteettisyys.

Eko Kotossa värjäämme hiuksia kasviväreillä, vaalennamme savella sekä hoidamme yrteillä.

Eko Kotossa värjäämme hiuksia kasviväreillä, vaalennamme savella sekä hoidamme yrteillä.

Voit varata aikasi helpoiten netistä!

Koto on ihmisystävällinen salonki, joka toivottaa sydämellisesti tervetulleeksi kaikki asiakkaat. 

Tarjoamme ammattitaitoista palvelua laajasti. Seuraa Koto Salonkia ja tutustu ammattitaitoomme instagramissa ja facebookissa.

Ajan peruutukset viimeistään 24h ennen sovittua aikaa. Peruuttamattomasta ajasta perimme 100% varatun palvelun hinnasta. Peruutuksen tulee tapahtua Timma-linkin kautta tai soittamalla liikkeeseen, Emme hyväksy peruutuksia viestitse tai sähköpostitse. Alle 24h:n sisällä peruutetuista ajoista perimme täyden palvelun hinnan.

ASIAKASGALLERIA

Lisää kuvia löydät instagramistamme!

 

“Koto on kaunis ja viihtyisä salonki, jossa palvelu on aina ensiluokkaista! Heidi on lahjakas ammattilainen, joka tuntee trendit ja osaa kertoa mikä sopii juuri sinulle jos et itse ole varma tai haluat kokeilla jotain uutta. Heidin tuolissa useat kerrat istuneena voin todeta, että hän antaa työlleen aina 110% ja pitää huolen siitä, että jokainen asiakas lähtee kotiin tyytyväisenä!”

- Henna H.

“Erinomainen palvelu ja lopputulos :)”

-Anniina S

Tekijä: Shorna

Palvelu: Babylights vaalennus, sävytys ja leikkaus

Paikka: Koto Salon Leppävaara

“Aivan ihanan lämmin ja välittävä tunnelma! Palvelu oli todella ammattimaista. Tunsin, että minusta haluttiin pitää huolta. Tulen ehdottomasti uudelleen ja suosittelen myös tutuilleni, kuten minullekin oltiin suositeltu.”

-Eveliina S

Tekijä: Jenna

Palvelu: Kampaamoleikkaus

Paikka: Koto Salon Espoonlahti

“Tosi huolellista ja ystävällistä palvelua!”

-Hilja L

Tekijä: Ida

Palvelu: Kampaamoleikkaus

Paikka: Koto Salon Leppävaara

“Ihana ystävällinen palvelu ja kaunis sisustus. Sain juuri mitä hainkin <3”

-Ella U

Tekijä: Janina

Palvelu: Balayage vaalennus ja leikkaus

Paikka: Koto Salon Leppävaara

“Ihana ja lämmin tunnelma. Kauniit tilat ja ammattitaitoinen tekijä :) Hyvä sijainti”

-Jenny S

Tekijä: Janina

Palvelu: Kampaamoleikkaus

Paikka: Koto Salon Leppävaara

“Mieletön intialainen päähieronta! Ihana, rauhallinen tunnelma ja ystävällinen palvelu.

-Taru S

Tekijä: Maria

Palvelu: Kampaamoleikkaus ja intialainen päähieronta

Paikka: Eko Koto Espoo

“Ihana paikka! Tulen varmasti uudestaan!”

-Laura V

Tekijä: Tuuli

Palvelu: Tasausleikkaus

Paikka: Koto Salon Leppävaara

“Tosi kiva kokemus! Leikkauksen lis’ksi otin päähieronnan ja merilevähoidon. Hiuksista tuli pehmeät ja kirkkaat ja leikkaus onnistui juuri niinkuin toivoinkin. Arjen rentoutusta!

-Taru S

Tekijä: Kaia

Palvelu: Kampaamoleikkaus, päähieronta ja merilevähoito

Paikka: Eko Koto Espoo

“Rakastan lopputulosta <3 koskaan en ole lähtenyt kampaajalta näin tyytyväisenä <3 :) “

-Riia

Tekijä: Jenni

Palvelu: Balayage vaalennus ja leikkaus

Paikka: Koto Salon Espoonlahti

“Aivan mahtavan ihana palvelu ja kokemus, jota en ole aikaisemmin missään saanut. Ehdottomasti uudestaan.

-Tarja H

Tekijä: Maria

Palvelu: Energialeikkaus

Paikka: Eko Koto Espoo

“Tosi luonnollinen ja kaunis lopputulos luonnonkiharaan tukkaan. Janinan kanssa oli ihana rupatella ja paikka oli kotoisa. Suosittelen Janinaa ehdottomasti, taitava, lahjakas ja kertoi asiakkaalle aina mitä oli tekemässä. Kiitos! :)”

-Paula T

Tekijä: Janina

Palvelu: Balayage vaalennus ja leikkaus

Paikka: Koto Salon Leppävaara

“Ihana kampaaja ja hyvä työnjälki.

-Päivi V

Tekijä: Anniina

Palvelu: Lasten hiustenleikkaus

Paikka: Koto Salon Espoonlahti

“Hyvä asiakaspalvelu ja kauniit, viihtyisät tilat! Sain juuri sellaisen tukan kuin halusinkin :) plussaa ekologisuudesta!”

-Emmi K

Tekijä: Shorna

Palvelu: Väri ja leikkaus

Paikka: Koto Salon Leppävaara

“Ollaan käytetty Eko Kotoa jo vuoden verran ja aina yhtä hyvää palvelua!

-Georg P

Tekijä: Kaia

Palvelu: Koneajo

Paikka: Eko Koto Espoo

“Leikkaus onnistui jälleen laadukkaasti ja juuri niin kuin halusin. Koto Salon on todella kodikas ja sinne on helppo mennä. Tuuli on erinomainen aammattilainen!”

-Maria H

Tekijä: Tuuli

Palvelu: Tasausleikkaus

Paikka: Koto Salon Leppävaara

“Aina loistava lopputulos ja ensiluokkainen palvelu. Pisteet 6/5!

-Marjut K

Tekijä: Jenna

Palvelu: Tasausleikkaus

Paikka: Koto Salon Espoonlahti

“Huippu palvelu ja lopputulos juuri sellainen mitä toivoinkin. Kiitos! <3”

-Tytti K

Tekijä: Shorna

Palvelu: Väri

Paikka: Koto Salon Leppävaara

“Kaikin puolin 5/5!”

-Heidi K

Tekijä: Jenni

Palvelu: Kampaamoleikkaus

Paikka: Koto Salon Espoonlahti

“Ihanaa palvelua ja upeat hiukset!”

-Veronika

Tekijä: Anniina

Palvelu: Babylights, sävytys sekä leikkaus

Paikka: Koto Salon Espoonlahti


“Häämeikki ja -kampaus 6/5, morsian ja kaasot erittäin tyytyväisiä. Kiitos Heidi!”

- Liisa M.

Tekijä: Heidi

Palvelu: Häämeikki ja kampaus

Paikka: Koto Salon Espoonlahti


" Käyn paljon työni puolesta erilaisissa tapahtumissa, on helppoa luottaa ammattilaiseen joka osaa hommansa.
Heidi tietää aina mikä näyttää hyvältä, vaikka itse olisin hieman epävarma kampaamoon astellessa siitä mitä haluan."

- Caroline S.

Tekijä: Heidi

Palvelu: Vaalennustyö ja leikkaus

Paikka: Koto Salon Espoonlahti


“Täydellinen kaason kampaus ❤️ mitä ihanin hääaamu morsiamen kotona.”

- Anna S.

Tekijä: Heidi

Palvelu: Häämeikki ja kampaus

Paikka: Koto Salon Espoonlahti


“Maanantaina kävin kampaajalla kirkastamassa väriä ja peittämässä juurikasvua.

Päivä oli mahtava! Heidi on paras kampaaja ketä tiedän. 💕”

- Annika J.

Tekijä: Heidi

Palvelu: Vaalennustyö ja leikkaus

Paikka: Koto Salon Espoonlahti


“Erinomainen palvelu ja jälleen kerran niin tyytyväinen lopputulokseen! Kiitos Heidi 😍”

-Emma H.

Tekijä: Heidi

Palvelu: Juhlakampaus

Paikka: Koto Salon Espoonlahti

“Miellyttävä värjäys, mukava työntekijä ja paikka viihtyisä! Lopputulos erinomainen! Menen uudelleenkin! :)”

-Henna T

Tekijä: Kaia

Palvelu: Ripsien ja kulmien värjäys ja muotoilu

Paikka: Eko Koto Espoo


“Häämeikki ja -kampaus 6/5, morsian ja kaasot erittäin tyytyväisiä. Kiitos Heidi! 😘”

-Liisa M.

Tekijä: Heidi

Palvelu: Häämeikki ja kampaus

Paikka: Koto Salon Espoonlahti